Tribuutti.

Kehittelin omassa paksussa päässäni suurimmille sankareilleni oman tribuuttibiisin. Biisi tuo esille Martial arts-yksilöitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän vaikuttaneet eläämääni viimeisien vuosien aikana. Kappale kantaa nimeä Old school AXN.

B-xpandables

Tässä tekstissä muokkaan valtavan suosion saavuttaneen Exbendables-elokuvasarjan uusiin mittasuhteisiin lahoutunutta metritavaraa käyttäen. Tämä kuvitteellinen casting olisi filmattu vuonna 1997, jolloin genre jäi katastrofi-elokuvien ja suurien budjettien jyräämäksi. Elokuvan ohjaa Isaac Florentine. Tuotantoyhtiönä on PM Entertainment group. Inc. Koreografioista vastaa nuori J.J. Perry.

Barney Ross - David Bradley:

Tämä Cannon Groupin kakkosninja omaa tuhoavan viehätysvoiman varsinkin miekkoja käytettäessä. Tuliaseet, räjähteet ja juustoiset one-linerit kuuluvat tämän tumman oriin taitoihin ja sanavarastoon. Porukan Barneyksi Bradley on omiaan, sillä kosto on miehelle tuttu käsite, Barneyn etunimi alkaa ja loppuu samoilla kirjaimilla kuin Bradleyn sukunimi. Kohtalon ivaako? Katso Cyborg Cop 1-2 ja American samurai.

Lee Christmas - Daniel Bernhardt:
 

Van Dammen jalanjäljissä jatkanut karatekone osaa puolustaa itseänsä itsetietoisen tehokkaasti. Yksi ja ainoa ilme on suhteellisen tehokas tuijotuskilpailuun, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Naismurheet eivät tätä ukkoa kaada, vaan ainoastaan turhauttavat. Katso Bloodsport 2-3 ja True Vengeance.

Yin Yang - James Lew
 

 James Lew on yksi näppärimmistä ja taitavimmista Kung-fun ja Tae-Kwon-Don taitajista. Vuosikymmenten kokemus stunt-piireistä tuo mukanaan tietämystä ja visioita halpaan budjettiin ja tiukkaan kuvausaikatauluun.  Nappivalinta. Katso Best of the Best, Hidden Dragon ja Keskiyön Kostaja.

 

 

Gunnar Jansen - Gary Busey

 

 Paskainen hymy, 12 kaliiperinen ego ja murhaavan hyvä huumori ovat Gunnarin tavaramerkkejä. Busey on milteimpä ainoa looginen valinta täyttämään Gunnarin saappaat ja monijakoisen persoonallisuuden. Katso Eye of the Tiger, Kaappaus Merellä ja Hopealuoti.

 

 

Tool - Lorenzo Lamas

 

Lamasilla on kaikki ominaisuudet toimintasankariksi, mutta hillitympi filosofiointi voisi olla hyvä ratkaisu. Lorenzo sopii sekä ulkonäöllisesti, että hengellisesti Toolin herkkään, mutta rouheaan  tulkintaan. Katso Viper, Snake Eater ja Gladiator Cop.

  Church - Peter Weller
 

Sympaattinen, mutta tappavan huumorintajun omaava Weller on oikea mies lähettämään nämä miehet elämänsä suurimman haasteen eteen. Ase pysyy kädessä ja eiköhän sieltä tarvittaessa pari koukkuakin irtoa. Katso Robocop ja Blue Jean Cop.

 

 

Toll Road - Tony Halme

 

Ruumiillisesti vahva, mutta näyttelyllään perseilevä Viikinki vetää muutaman äijän kerralla kumoon UFC-lyönneillään. Täyterooli, mutta oikea mies korvaamaan heikohkon Couturen, jonka kanssa Halme on ottanut matsiakin. Kokonaiset kahdeksan sekuntia.

Trench -  Brian Thompson
 

Thompson on osoittanut olevansa suuren luokan pallinaama, joka ei haukuista piittaa. Miehellä on joissakin piireissä jopa kulttimaineen omaava status, jonka voima ei tästä roolista heikentyisi. Katso Cobra ja Mortal Kombat 2.

Hale Ceasar - Mario Van Peebles
 

Mario on tummista toimintasankareista aikansa parhaita näyttelijöitä. Pääsisi tässäkin tapauksessa luultavasti Oscar-ehdokkaaksi. Hommat hoituvat rutiinilla, kun Van Peebles pääsee irti.

Kenraali Garza - Art Camacho
 

Tämä hupaisa pikkumies sopii paremmin kuin hyvin vittumaisen kenraalin rooliin, kunhan hänet pidetää kaukana taistelukohtausten suunnittelusta. Hienoja repliikkejä ja armottomia tappoja Artille suodaan toistakymmentä. Katso Deadly Bet.

 

 

James Munroe - Christopher Lambert

 

Ranskan versio Eric Robertsista on hihittävä kähisijä Lambert, joka ei jätä tunnelmallisella olemuksellaan ketään kylmäksi. Toiminta on kaksijakoista ja lopun miekkataistelu Barney Rossia vastaan on upeaa katseltavaa. Katso Hunted, Gunmen ja Highlander 1-4.

 

Ninjailua nuorillekin.

Martial-arts elokuvia on tehty runsaasti myös nuoremmalle ikäpolvelle. Jokainen tällainen elokuva on jokseenkin aina hieman riippuvainen jostain aikaisemmasta elokuvasta tai elokuvan aiheesta, sillä onhan teema kaikessa yksinkertaisuudessaan melkein aina sama: Oppia puolustamaan itseään muilta tai itseltänsä. Näiden leffojen taso ei ole kuitenkaan ollut mikään huimaavan korkea, mutta poikkeaviakin tapauksia on.

Monen "aikuisemmankin" leffan inspiraationa on toiminut ihan nykypäiväänkin asti vanha kunnon Karate Kid. Syrjitty nuorukainen saa henkistä ja fyysistä oppia kiusaajiaan vastaan vanhalta ja viisaalta pikkumieheltä. Opetuksen metodit ovat kyseenalaisia, mutta kuitenkin maanläheisiä ja yksinkertaisia asioita. Voima ei ole pääasia. Elokuva sai liudan "turhia" jatko-osia, joista neljäs on selvästi heikoin ja uskottomin tekele. Karate Kid nosti pääosanäyttelijä Ralph Macchion lisäksi ilmoille B-karateleffojen keskisuuria nimiä, kuten Martin Kove ja William Zabka.

Kurkipotkulla kumoon.

Jatko-osa tehtailun kohteeksi joutui myös alkuperäinen 3 Ninjaa. Victor Wong näytteli Japanilaista kolmen lapsen isoisää, jotka aina kesäksi menivät "ninjailemaan" isoisän mökille. Tapahtumiin sotkettiin hieman humoristista rikollisuutta, niin seikkailu oli valmis. Tämänkin elokuvasarjaan jatko-osia kannattaa välttää, sillä homma muuttuu autistisemmaksi yhä enemmän ja enemmän elokuva elokuvalta.

Victor Wong teki pokkanaamalla vielä 3 jatko-osaa.

Tv-sarjasta lähtöisin oleva Power Rangers-leffa sai hypetystä paljon myös valmistumisvuotenaan 1995. Ei TV-sarjan veroinen, mutta kuitenkin suhteellisen toimivaa teineille suunnattua taistelukoreografiaa yhdistettynä pienemmille lapsille suunnattuihin pahvisiin robotteihin, jota hakkaavat toisiansa paskaksi. Jatko-osa sääntö pätee tässäkin tapauksesssa.

Värikästä väkeä nämä Rangerit.

Nuija-ninja reilusti ylipainoinen ninja, jonka taidot ovat samala tasolla älykkyyden kanssa. Tehokkain ase lieneekin loppujen lopuksi suuri sydän ja tilanteellinen tyhmyys. Sopinut aina omaan "kerran vuodessa" listaan, vaikkei tarinallisesti olekaan sieltä fiksuimmasta päästä. Mukana menossa on silti mm. Keith" Cooke ja "China ´O Brien" ja Robin "Mortal Kombat" Shou. Suosittelen.
                                                       
Chris Farley osasi elinaikanaan ainakin ilmeilyn.

Sivuosien liikkuva lihatiski: Matthias Hues

Miltä tuntuu paljastaa öljytty rintakehä puolet pienemmälle vastustajalle, joka todennäköisesti tappaa sinut muutaman kierrepotkun ja moukarilyönnin jälkeen? Vastauksen tietää Saksalaissyntyinen liuhuletti Matthias Hues.

Miehen elokuvaura alkoi saatuaan alunperin Van Dammelle tarkoitetun roolin Corey Yenin Raging Thunder (No retreat No surrender 2) elokuvassa. Ilkeän Venäläisupseerin rooli antoi miehelle uusia roistorooleja lukuisissa B-luokan Martial Arts-filmeissä kuten: Jeff Wincottin Mission of Justice, Sasha Mitchellin Kicboxer II, Lorenzo Lamasin Bounty Tracker ja Michael Worthin Fists of Iron (Enter the Shootfighter). Tunnetuin tulkinta taitaa silti tänä päivänäkin olla Dolph Lundgrenin Dark Angel ( I come in peace) , jossa Hues pääsi puolivakavasti näyttelemään huumediileriä ulkoavaruudesta.

Suurin osa miehen rooleista on ansaittu miehen mittojen puolesta (198cm ja n.125kg). Hues on yleensä elokuvissa Rikollispomon henkivartija/oikea käsi, joka tarjoilee loppupuolella lihaksikasta ja jäykähköä akrobatiaa siihen saakka kunnes elokuvan sankari saa jostain lisäpuhtia kaatamaan lopullisesti tämän valtavan pöllin.

Vaikkei miehen näyttelytaidot ikinä puhjenneet kukkaan ja ura hiipui vielä puolella pienemmäksi 90-luvun lopulla, mies on varteenotettava vastustaja intohimoisissa ja mäiskinnäntäytteisissä elokuvissa. Näiltä LEFFANINJA-LEGENDOILTA Matthias on ottanut turpaan uransa aikana:

- Cynthia Rothrock
- Jeff Wincott
- Lorenzo Lamas
- Loren Avedon                                               
- Dolph Lundgren
- Billy Blanks
- Don "The Dragon" Wilson
- Sasha Mitchell

Jalka voi nousta näyttävästi ilman pallipariakin: Cynthia Rothrock

Ysärinäkin ehtaa kasaria julkaisseen Cynthia Rothrockin rooli martial-arts piireissä tiivistyy pienempien elokuvien ympärille. Aina hieman muiden (miespuolisten) vastanäyttelijöidensä jalkoihin jääneen Cynthian olemassaolo on kuitenkin viuhuva lisä esimerkiksi Usa:n debyytissään: Martial Law. Elokuvan tähtinä puolihimmeästi loistavat myös eräänlaiset vastakappaleet David Carradine ja Chad McQueen.

Elokuvan ainoana naistähtenä olo miesten ympärillä ei ole aina helppoa. Silloin kun sähkörumupukompit eivät paukahtele ja nyrkit eivät taivu viuhahdellen vihollisen koteloon, saksofonimusiikki alkaa pauhata ja elokuvan sankari saa naisen vällyjen väliin. Näin se tässäkin tapauksessa menee, muttei ihan kuitenkaan kamalimmalla mahdollisella tavalla. Tämä naishenkilö on miltei kaikissa elokuvissaan päättäväinen, itsetietoinen ja tarvittaessa jopa epäkorrekti. Kuten myös tällaisten elokuvien kohdeyleisö.

Rothrock on harrastanut monia eri taistelulajeja aina Tang Soo Do:sta Tae Kwon Doon, jotka ovat monivivahteisia ja monipuolisia lajeja. Koreografit eivät omaperäisyydellä ole näitä taitoja usein höydyntäneet, joten taisteluista tulee melko yksipuolisia. Tavaramerkkinä tällä naisella ns. Skorpionipotku, jossa oikea jalka taipuu takakautta aina vastustajan naamaan saakka. Tämän upean liikkeen voi bongata useasta hänen elokuvastaan.

Tämänkin naisen pystyn helposti merkitsemään osaksi klassisempaa old school- mäiskintäporukkaa. Ninjakiintiön saa täyteen tämänkin eukon filmografialla.
Näyttely on yliarvostettua. Näyttäminen aliarvostettua. Jos et osaa näistä kumpaakaan kunnolla, juuri sinä voit olla Leffaninjan seuraava uhri!

 

      

             

Tumma karatevyö, oranssi tukka. Niihin kerran langeta sain.

Voiko Leffaninjan aivojen syvyyksistä löytyä mitään niin periamerikkalaista kuin Chuck Norris? Vastaus on että ei. Tähdet ja raidat koristavat tämän ukkelin filmejä monen monta kertaa. Chuck on ollut minulle (niinkuin myös n.96% maailman väestöstä)  vitsi. Miehen ura alkoi kunniallisissa b-karatetuotannoissa, joka johti mm. Eversti Braddockin ja  Majuri McCoyn saappaisiin. Keskipaksun tuotannon hutilyönnit tulivat silti parhaiten velipoika Aaronin toimesta. Sellaiset elokuvat kuten:  Delta Force 2, Braddock III, Hitman , Sidekicks ja Kyttä ja koira, viestivät jo miehen uran valkokankailla saapuvan kohta päätökseen.
Yksi näistäkin teoksista omanlaiseni Ninjatologian mukaan ansaitsee maininnan ja useita katselukertoja.

Sidekicks kertoo humoristisen tarinan heikosta nuoresta miehestä, joka elää idolinsa (arvatkaa kuka?) kanssa toiminnantäytteistä elämää unimaailman puolella. Koulukiusattu kömpelys saa Karate Kidin tapaan fyysistä kuin henkistäkin ohjausta viisaalta ja pieneltä mieheltä. Jotta homma toteutuisi oikein, tsemppiä ja karvaista kättään tarjoaa aina tarvittaessa pojan sidekick - Mielikuvitus-Chuck. Homman päätteksi unelmat käyvät toteen ja kömpelyskin saa taas vaihteeksi hieman kunnioitusta ja pimpan hajua oikeassakin elämässä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai onko?

Hommaa ei oteta missään vaiheessa liian vakavasti. Velipoika Aaron ottaa kaiken mahdollisen irti mainostaessaan kaikkea Chuckiin liittyvää heti yli-inhimillisistä karate-taidoista, elämänohjeista ja jopa vanhoista elokuvistaan. Kyseessä on siis 110% Chuckin faneille suunnattu elokuva, joka kertaa miehen aikaisempien elokuvien sankaritekoja/verilöylyjä lapsellisella toteutuksella fanin näkökulmasta. Alun eeppinen Ninja-kohtaus muistuttaa siitä, että ninjojen ei aina tarvitse olla mustia. VHS- nauhurilla tätä helmeä tuli aikanaan  kelailtua edestakaisin 10 kertaa, ennen kuin se täytyi palautta suurine keltaisine kansineen takaisin Videofirma makuuniin. Nyyh.

Samuli-sedän Heittotähti Michael Dudikoff.

80-luvun toimintaelokuvista kun puhutaan, esiin nousee läjä satoja alan nimiä. Moni Action-stara teki tuolloin elokuvadebyyttinsä, nostaen nimensä markkinoille jatko-osia varten. Tästä saamme pääasiassa syyttää/kiittää Israelilaista tuottajaveljeksiä nimeltään Yoram Globus ja Menahem Golania, joilla oli visio: Cannon Films. Tuotantoyhtiö, joka tuottaisi kymmeniä  pienen budjetin elokuvia. Talousvaikeuksista huolimatta, yhtiön B-actionit toivat sellasia nimiä ihmisten tietoisuuteen kuten: Jean Claude Van Damme, Chuck Norris, Charles Bronson, Steve James, Sam Firstenberg, Albert Pyun ja Michael Dudikoff.

Näissä teoksissa jotka tehtailtiin kylmän sodan aikaan, oli aina selkeä sanoma: Amerikkalaisten lippu liuhuisi korkealla ja kommunismia paheksuttaisiin kovin teoin ja ikään kuin finaalina: Ukkoja alkaisi kaatua kuin heinää.

Ala-arvostetuin näistä tähdistä on Michael Dudikoff, joka esitteli itsensä yleisölle hiljaisena ja lihaksettomana USA:n armeijan autokuskina, eli toisin sanoen American Ninjana. Dudikoff esitellään elokuvassa aluksi eräänlaisena anti-ninjana, jonka jalka ei korkeuksia hivo ja muutenkin väkivaltaa vastustavana hyssykkänä. Tässä kohtaa tehdään kuitenkin se perinteinen käänne, joka pakottaa sankarimme tekemään kuperkeikkoja ja viiltoja. Toimintaelokuvien kirous: Nainen. Kumppaniksi kun lupautuu vielä paidoille allerginen ruudinmusta sidekick Jackson, ruohikko alkaa kuoppaantua.

American ninjassa ei ylitetä eikä aliteta laadun kynnystä, vaan niistä pamautetaan kieli poskessa läpi savun peittämänä ja miekat tylsinä. Dudikoff ei ymmärretysti tee hidastettuja helikopteripotkuja, vaan pistää pokkanaamalla miekkaa milloin mihinkin elimeen. Paljon. Vittuun sellaiset laatuvaatimukset. Tällaisissa elokuvissa määrä korvaa laadun.

Tämä lapsuuden helmi laittoi aikanaan meikäläisen pukemaan mustaa hupparia ja kauluria ylle, tuhoamaan armottoman määrän hyvää suomalaista puuta miekkoja väsäten. Viimeisimpänä muttei vähäisempänä, hakkaamaan niillä kahta sisarustani. Olkaa hyvä, eikun siis anteeksi, rakkaat siskot.

Teini-ikäisen mieli, mutanttininjan ulkomuoto.

Olen aina pitänyt Toiminta-, etenkin martial arts-elokuvista. Juoni kulkee yleensä helposti ymmärryksen molemmin puolin, nyrkit ja jalat sopivassa suhteessa kajahtvat ylinäyttelevien roistojen turpavärkkiä kohti. Vuodesta toiseen. Isältä pojalle. Laatu vaihtelee alisuorittajista yli-inhimillisiin mittoihin. Yksi vaikuttavimmista tekijöistä tähän mättöleffabuumiin ovat oman lapsuuteni sankarit, Turtlesit.

Nämä vihreät rumilukset aloittivat uransa sarjakuvissa jo 1984. Sarjakuvissa en kilppareita kuitenkaan koskaan tavannut.  Oma tutustumiseni näihin hahmoihin tapahtui sarjakuvaan pohjautuvan piirrossarjan myötä (1987-1996). Kilpikonnat saivat myös tänä kulta-aikanaan myös kolme täyspitkää elokuvaa, joista ensimmäinen (1990) on oma suosikkini. Tänä päivänäkin olen vielä koittanut hankkia jälkikasvulleni materiaalia tästä nostalgisesta Turtles-buumista, jotka ovat saaneet kyllä hyvän vastaanoton.

Teini-ikäiset mutanttininja kilpikonnat-elokuva on läpileikkaus rakkaudestani näihin konniin. Se kertoo kilpikonnien syntytarinan mukavan perinteisin konstein,  ilman suurempia tehostejuttuja. Hahmojen upeasta ulkonäöstä kiittäminen on Jim Hensonia, jonka luovuus ja materiaalien oikeanlainen käyttö sai sankareistani elävän ja ketterän näköisiä. Vielä vuosienkin jälkeen elokuvan positiivisuus ja tekninen toteutus sai itsessäni aikaan voimakkaita reaktioita, joista mainittakoon esim. kylmät väreet. Tämä hieno elokuva saa blu-ray- julkaisun loppukesästä, joka luonnollisesti on tilattu jo ennakkoon. Ensi vuodelle kaavaillusta uudesta elokuvista en ole hirveän innoissani, vaikka onkin hienoa, että nämä hahmot esitellään myös uudelle sukupolvelle. Rahan ahneus ja tekniikka ovat kuitenkin ottaneet homman omiin käsiinsä, joten mielestäni mistään "perinnöstä" ei voida puhua.

En  koskaan ollut mikään hoikka Urheilija-nuorukainen, enkä ole sitä vieläkään. Yleiskuntoni on enintäänkin tyydyttävä ja sitä säestetään astma-piipusta käsin. Ehkä tämänkin takia ihannoin näitä itsepuolustuslajeja harrastavien ja osaavien taitoja filmiltä käsin. Vaikka ryhdistyisin kasvattamaan kuntoa ja opettelemaan taistelulajeja, on pakko myöntää: Ninjoille ei ole Suomessa hirveästi töitä. Siksi tyydynkin elämään oman elämäni mutanttikonnana filmiltä käsin.