LEFFANINJAN KYSELYTUNTI II: Haastattelussa Wade McMaster.

 

Haastattelussa Martial Arts ACTION MOVIES-sivuston luoja, herra Wade McMaster.

 

 

1. Pasi: Kuinka sivusto sai alkunsa?

 

Wade: "Olen aina rakastanut kamppailulajeihin liittyviä elokuvia, mutta eräänä päivänä törmäsin IMDB-sivustolla erään henkilön laatimaan TOP-250 listaan. Tutkin listaa tarkasti ja päätin haastaa itseni katsomaan kaikki nuo elokuvat. Olen tehnyt paljon nettisivuja menneisyydessä, joten päätin innostuneesti arvostella kaikki näkemäni elokuvat."

 

 

2. Pasi: Olet tietysti kirjoitellut paljon näiden viime vuosien aikana, joten yhteisö on kasvanut kasvamistaan. Miten onnistut pysymään rauhallisena ja ilmaista mielipiteesi tuhansien intohimoisten fanien edessä?

 

Wade: "Totta puhuakseni se on aika helppoa, sillä 99,9% sivuston väestä on mukavia ihmisiä, jotka vain haluavat jakaa rakkautensa näihin elokuviin. He tuntuvat usein enemmän ystäviltä kuin vierailta, koska tulemme niin hyvin toimeen. Jos satunnaistesti joskus voin löytää jotain erimielisyyksiä, annan asian olla tai sanon jotain neutraalia. Pidän itseni rauhallisena siis aika helposti rauhallisena yhteisön edessä. Jos olisin saanut paljon nenäilyä, olisin lopettanut jo hyvän aikaa sitten.

 

3. Pasi: Sivusto tuntuu olevan keskittynyt pääasiassa Hongkong-elokuviin sekä uudempiin taisteluelokuviin. Onko mitään mahdollisuuksia lukea tulevaisuudessa vanhan ikäpolven tähdistön elokuvia, kuten: Avedonin, Blanksin, Nortonin, Rothrockin, Worthin, Lamasin, Wincottin jne...?

 

Wade: "Suunnittelen katsovani ja arvostelevani kyseisiä elokuvia tulevaisuudessa, siellä on kyllä paljon mistä valita. Tuo on kylläkin alue, mitä en ole tutkinut niin paljon kuin Hongkongia ja uudempia. Ihmiset aina ehdottavat minulle katsottavaksi Rothrockin elokuvia, olen nähnyt hänet periaatteessa vain Hongkong-elokuvissa.

 

4. Pasi: Mikä on henkilökohtainen suosikkisi kirjoittelemistasi arvosteluista?

 

Wade: "Enter the Dragon! Kävin paljon ajatuksia läpi tässä tulkinnassa. Lisäksi olen Bruce Leen taistelutaitojen ja filosofian suuri ihailija.

 

 

5. Pasi: Mikä tekee täydellisen kamppailuelokuvan?

 

Wade: "Ensimmäisenä ja tärkeimpänä tulee toiminta, jonka tulee hipoa huippua. Viedäkseen toiminnan seuraavalle tasolle, nopealiikkeisen ja teknisen taistelun on oltava tasapainossa keskenään, tekniikat erilaisia, kuvauskulmat oikeanlaisia. Kamppalilulajeja harrastaneena ärsyttää nähdä liikkeet, jotka esitetään löyhästi tai käyttämällä salamaleikkauksia."

 

"Toiminnan ulkopuolella elokuvassa on oltava tunnetta ja rivakkuutta, jotain, että tunnet hahmon olemuksen taistelun syttyessä, ettet näe vain päätöntä mätkimistä, vaan taistelun johon olet paneutunut jollakin tasolla."

 

"Vielä kun lisätään vähän hahmoihin kehitystä, juonenkäänteitä (jopa ehkä hieman filosofiaa), niin uskoisen sen olevan täydellinen paketti."

 

6. Pasi: Harrastat myös itse itsepuolustuslajeja, kuten Muay Thaita sekä Brasilialaista Jujutsua. Kerro hieman lajitaustastasi.

 

Wade: "Olen harrastanut kumpaakin kymmenisen vuotta, mutta minulla on myös ruskea vyö Aikidossa!"

 

"Muay Thaissa on todella korkea intensiteetti ja siinä on luultavasti paras ulosanti, kun agressiivisesti haluaa treenata kovaa. Se on hyvin paljon potkunyrkkeilyn tapaista, mutta siihen on lisätty elementtejä kyynärpää-ja polvitekniikoista, otteista ja sidonnoista. Kehässä se on hyvin kovakouraista ja lajista sikiää hyviä taistelijoita. Olen myös henkilökohtaisesti huomannut että se hyvin teknistä, mitä moni ei nää. Kaikki kulmat, etäisyydet, ymmärrys omasta kehon mekaniikasta läpi ottelun tai sparrauksen ja se, että saat tarkkoja osumia ja näet vastustajan heikkoudet, tekevät lajista varsinaista aivojumppaa. Kuulin jonkun joskus vertaavan sitä Karateen, sanoen: Karate on kuin soittaisi pianoa, mutta Muay Thai on kuin löisit pianon rikki lekalla. Se on sinänsä ihan ymmärrettävää, ihmisiltä jotka eivät sitä ymmärrä. Se on teknistä, itsekin tykkään miettiä sitä tuntikausia pieniä yksityiskohtia myöden."

 

 

"Todellinen rakkauteni on silti Brassijujutsu. Minulla on violetti vyö ja treenaan kovasti ruskeaa varten. Pidän, että lajissa on korkeat vaatimustasot joka vyöarvossa. Monessa lajissa voit saada mustan vyön jo kahdessa vuodessa, mutta suurin osa jää silti aloittelijoiksi. Brassijujutsussa tavallinen oppilas harjoittelee 13 vuotta mustaa vyötä varten, joten se on kunnioitettava saavutus itsepuolustuslajien maailmassa. Laji itsessän on hyvin teknistä. Siinä on niin monia väyliä ja tekniikoita koettavana. Se on luonteeltaan päättymätöntä harjoitella. Tyyliä itsessään voi harjoitella kilpailutasolla ja se on helvetin hauskaa: Ei saa nimittäin lyödä päähän! Se pitää minut rentona, vahvana ja terveenä. Lisäksi jengin ympärillä jonka treenaan, on rento ilmapiiri ja meillä kaikilla on hauskaa. Se on siis myös hyvää stressilääkettä!" 

 

 

 

7. Pasi: Olet myös päässyt henkilökohtaisesti tapaamaan Richard Nortonin. Millainen mies hän on?

 

Wade: "Olen tavannut muutamiakin loistavia taistelijoita vuosien varrella, mutta Richard Nortonia arvostan eniten. Hänen fyysinen kyvykkyytensä on fantastista, mutta ihmisenä hän asettaa minulle vaatimukset niinkuin jokaisen julkkiksen pitäisi. Hän on ystävällinen, antelias ja on aina valmis uhraamaan aikaansa ja kohtelee niinkuin se olisi hänen etuoikeutensa."

 

"Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuosia sitten. Olin halukas ostamaan häneltä opetus-dvd:n ja kysyin häneltä että mistä niitä saa tilattua. Hän kielsi minua menemästä nettikauppaan, jossa dvd maksaisi yli satasen, vaan hän antoi minulle käyntikorttinsa ja käski lähettää sähköpostia, jonka kautta hän saisi lähetettyä sen halvemmalla. Lähetin maililla osoitteeni ja kysyin pankkitietoja mihin maksaa. Viikko kului, ei vastausta. Mutta yhtäkkiä dvd saapui postissa, enkä ollut edes maksanut sitä! Lähetin sähköpostitse kiitokset, mutta kysyin yhä pankkitietoja maksamista varten. Lopulta hän lähetti ne ja maksoin siitä omasta tahdostani seminaarihinnan, kuutisen kymppiä."

 

"Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan henkilökohtaisella tasolla, eikä hän ollut itsekeskeinen. Hän vain halusi antaa dvd:n. Raha ei ollut hänelee tärkeää, vaan ihmiset olivat. Hän on tosissaan kamppailulajien ja ihmisten suhteen. Kunnioitan häntä aina anteliaana sekä ystävällisenä persoonana, toisin kuin eräitä muita taistelijoita. Jätän ehkä nimet mainitsematta."

 

8. Pasi: Nimeä kolme mielestäsi tärkeintä Martial Arts-elokuvaa?

 

Wade:

 

1. Seitsemän Samuraita. Se oli mielestäni yksi uraauurtavimmista elokuvista Japanin elokuvateollisuuden kannalta.

 

2. Enter the Dragon toi taistelulajit (ja Bruce Leen) maailmaan, aloittaen itsepuolustuslajibuumin Yhdysvalloissa.

 

3. Drunken Master toi reilusti mukanaan komediaa , joka teki Martial arts-elokuvista taipuvaisia myös muihinkin genreihin.

 

 

9. Pasi: Nimeä unelmiesi casting, mukaanlukien ohjaajat ja koreografi.

 

Wade:" Expendables-tyylinen elokuva, joka olisi täynnä Martial Arts-toimintaa! Isaac Florentinelle iso budjetti sekä loistava käsikirjoitus toisi nämä nykyiset, vanhat (ja kuolleetkin) takaisin yhteen. Pääosassa olisi ryhmä ukkoja. Bruce Lee, Jackie Chan, Michael Jai White, Bren Foster, Jason Statham, Donnie Yen, jotka mahdollisesti tapaisivat toisensa elokuvan edetessä. Nämä ovat kaikki sankariainesta."

 

"Roistojen rooliin sopisivat Scott Adkins, Jet Li, Lateef Crowder, Wu Jing, JCVD + haluaisin nähdä Tony Jaan ja Iko Uwaisin näyttelevän rosvoja."

 

"Se olisi helvetin hauska eikä kovin syvällinen elokuva nopeasti etenevällä juonella sekä kovilla taisteluilla pitkin elokuvaa, joka johtaisi lopulta mies vs. mies taisteluihin. Minulla ei ole todellakaan ideaa, kuka taistelisi ketäkin vastaan. Se on vaikea valinta. Asiallinen leffa parhailta, mitä maailma voisi tarjota. Katsoisin sen monen monta kertaa!"

N I N J A V E M B E R : AMERICAN NINJA 5

American Ninja V (1993)

This review is contribution to the blogathon of Fist of B-List.

LEFFANINJAN KYSELYTUNTI: Haastattelussa suositun Yhdysvaltalaisen Fist of B-list-blogin luoja, herra Karl Brezdin.

 

 

Pasi: Mistä sait idean kehittää blogin, jolla on niin intohimoinen sanoma ja laaja osumatarkkuus?

Karl:  "Kun olin lapsi, olin suuri Jean Claude-Van Damme-fani. Selailin eräänä viikonloppuna videoita paikallisessa video-kaupassa ja löysin No retreat, No surrenderin. En ollut koskaan nähnyt sitä. Rakastin sitä. Amerikkalaisessa leikkauksessa oli paljon jatkuvuusvirheitä, huonoa vuoropuhelua ja omituisia hahmoja. Nuo ovat kaikki tekijöitä, joista nautin genrestä riippumatta. Minulla on aina ollut intohimo kirjoittamiseen, joten päätin aloittaa yksinomaan länsimaisten b-karateleffojen arvostelun. Valitsin sen markkinaraon, sillä vaikka toimintaelokuva-ja "huono-elokuva" sivustoja on paljon, ei ollut oikeastaan mitään sivustoa, joka olisi keskittynyt yksinomaan tähän genren sisäiseen genreen. Se on myös mahdollisuus tutstua vanhoihin ja uusiin tuttavuuksiin vuosien varrelta. Voisi oikeastaan sanoa, että nostalgisista syistä."

Pasi: Tarjosit myös viime syksynä sivustollasi mahdollisuutta osallistua Ninjavemberiin (Bloggaajat lähettävät omia Ninja-elokuviin keskittyneitä arvosteluitaan julkaistavaksi.) Järjestetäänkö kyseinen tempaus tänä vuonna?

Karl: "Ninja ei koskaan paljasta! Luultavasti kyllä. Silti."


Pasi: Mistä rakentuu täydellinen karate-elokuva?

Karl: " Sankarit ovat aina yhtä hyviä kuin heidän vihollisensa, joten asettaisin päälimmäiseksi värikkään roiston, joka osaa taistella. Jos näyttelijä ei osaa taistella, tarvitaan loistavaa dialogia  tai mielipuolista ylinäyttelyä. Taisteluiden tulee olla joko erittäin hyviä tai erittäin huonoja. Pahin synti on tehdä koreografioista tylsiä, hitaita tai muuttumattomia. En myöskään näe syytä, miksi karate-elokuvan pitäisi olla kestoltaan yli 100 minuttia tai jotain. Ikääntyneet muotivalinnat, kuten keltit, vyölaukut ja salihousut sopivat myös kuvaan. Näitä kaikkia kun yhdistelee, se on lähellä täydellisyyttä."

Pasi: Mikä on lempielokuvasi, jossa esiintyy sana "Fist"?

Karl: "Loistava kysymys! Fist of legend, pääosassa Jet Li!"

Pasi: Harrastatko itse taistelulajeja?

Karl: " Kun olin n. 9-10 vuotias, minä ja eräs hyvä ystäväni kävimme Tang soo do-koulussa. Kävimme siellä lähinnä pelleilemässä, ei meillä ollut aikomustakaan saada uusia ystäviä (Suurin osa toisista lapsista olivat täysiä mulkkuja, vaikka rehellisesti sanottuna kaikki lapset ovat mulkkuja) Kumpikaan meistä ei juuri pitänyt tuntien kurinpidollisista näkökohdista. Minulla ei myöskään ollut hajuakaan, kuinka sitoisin vyöni, joten vanhemmat karatekat joutuivat aina auttamaan. Jonkin ajan päästä, ystäväni vain lakkasi käymästä siellä. Omakin kiinnostukseni alkoi laantua sen jälkeen, mutta sinnittelin keltaiseen vyöhön asti. Loppu. Sen jälkeeen en ole käynyt. Ajattelin jossain vaihessa aloittaa Tai-Chin.


Pasi: Mitä mieltä olet nykyajan karateleffoista ja näyttelijöistä?

Karl: "Niitä on niin monia loistavia. Iko Uwais on ilmiömäinen. Scott Adkins tekee todella hyvää työtä. Olen Jeeja Yaninin suuri fani. Sitten on hieman vanhempaa kalustoa, jotka pärjäävät yhtä hyvin:  Michael Jai White, Gary Daniels, Donnie Yen. Rehellisesti sanoen nykyään on niin paljon enemmän lahjakkaita taistelijoita, kuin ennen vanhaan "Suoraan videolle"-aikoina. Yleinen laatu näyttelijöiden kohdalla on vain niin paljon vahvempi, ja heillä on vaihtoehtoja tehdä erilaisempia leffoja päästäkseen huipulle."


Pasi:  Mikä on oma henkilökohtainen suosikkiarvostelusi Fist of B-listissä?

Karl: "Yritän välttää omia tekstejäni julkaisemisen jälkeen, etten löytäisi niistä hirveästi virheitä. Minulle on olemassa valittu ryhmä elokuvia, jotka on vain yksinkertaisesti ollut hauskempi katsoa ja arvostella kuin toiset: Undefeatable, King of the Kickboxers, Superfights, all of the No Retreat, No Surrender-leffat. Jos ylistän jotain yli kaiken, ne ovat suosikkejani."

 

Pasi: Nimeä kolme tärkeintä nimeä B-martial arts leffojen historiassa?

Karl: " Cynthia Rothrock hänen tuotteliaisuutensa takia. Hänellä oli myös kyky työskennellä Hong Kongissa kuten Yhdysvalloissa ilman suurempaa meteliä. Siu-Hung Leung, joka toimitti meille loistavilla koreografioilla toimitettua Englanniksi puhuttuja elokuvia. Viimeisenä Roger Corman, joka tuotti ja levitti meille niin paljon B-luokan itsepuolustuselokuvia."

Tribuutti.

Kehittelin omassa paksussa päässäni suurimmille sankareilleni oman tribuuttibiisin. Biisi tuo esille Martial arts-yksilöitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän vaikuttaneet eläämääni viimeisien vuosien aikana. Kappale kantaa nimeä Old school AXN.

B-xpandables

Tässä tekstissä muokkaan valtavan suosion saavuttaneen Exbendables-elokuvasarjan uusiin mittasuhteisiin lahoutunutta metritavaraa käyttäen. Tämä kuvitteellinen casting olisi filmattu vuonna 1997, jolloin genre jäi katastrofi-elokuvien ja suurien budjettien jyräämäksi. Elokuvan ohjaa Isaac Florentine. Tuotantoyhtiönä on PM Entertainment group. Inc. Koreografioista vastaa nuori J.J. Perry.

Barney Ross - David Bradley:

Tämä Cannon Groupin kakkosninja omaa tuhoavan viehätysvoiman varsinkin miekkoja käytettäessä. Tuliaseet, räjähteet ja juustoiset one-linerit kuuluvat tämän tumman oriin taitoihin ja sanavarastoon. Porukan Barneyksi Bradley on omiaan, sillä kosto on miehelle tuttu käsite, Barneyn etunimi alkaa ja loppuu samoilla kirjaimilla kuin Bradleyn sukunimi. Kohtalon ivaako? Katso Cyborg Cop 1-2 ja American samurai.

Lee Christmas - Daniel Bernhardt:
 

Van Dammen jalanjäljissä jatkanut karatekone osaa puolustaa itseänsä itsetietoisen tehokkaasti. Yksi ja ainoa ilme on suhteellisen tehokas tuijotuskilpailuun, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Naismurheet eivät tätä ukkoa kaada, vaan ainoastaan turhauttavat. Katso Bloodsport 2-3 ja True Vengeance.

Yin Yang - James Lew
 

 James Lew on yksi näppärimmistä ja taitavimmista Kung-fun ja Tae-Kwon-Don taitajista. Vuosikymmenten kokemus stunt-piireistä tuo mukanaan tietämystä ja visioita halpaan budjettiin ja tiukkaan kuvausaikatauluun.  Nappivalinta. Katso Best of the Best, Hidden Dragon ja Keskiyön Kostaja.

 

 

Gunnar Jansen - Gary Busey

 

 Paskainen hymy, 12 kaliiperinen ego ja murhaavan hyvä huumori ovat Gunnarin tavaramerkkejä. Busey on milteimpä ainoa looginen valinta täyttämään Gunnarin saappaat ja monijakoisen persoonallisuuden. Katso Eye of the Tiger, Kaappaus Merellä ja Hopealuoti.

 

 

Tool - Lorenzo Lamas

 

Lamasilla on kaikki ominaisuudet toimintasankariksi, mutta hillitympi filosofiointi voisi olla hyvä ratkaisu. Lorenzo sopii sekä ulkonäöllisesti, että hengellisesti Toolin herkkään, mutta rouheaan  tulkintaan. Katso Viper, Snake Eater ja Gladiator Cop.

  Church - Peter Weller
 

Sympaattinen, mutta tappavan huumorintajun omaava Weller on oikea mies lähettämään nämä miehet elämänsä suurimman haasteen eteen. Ase pysyy kädessä ja eiköhän sieltä tarvittaessa pari koukkuakin irtoa. Katso Robocop ja Blue Jean Cop.

 

 

Toll Road - Tony Halme

 

Ruumiillisesti vahva, mutta näyttelyllään perseilevä Viikinki vetää muutaman äijän kerralla kumoon UFC-lyönneillään. Täyterooli, mutta oikea mies korvaamaan heikohkon Couturen, jonka kanssa Halme on ottanut matsiakin. Kokonaiset kahdeksan sekuntia.

Trench -  Brian Thompson
 

Thompson on osoittanut olevansa suuren luokan pallinaama, joka ei haukuista piittaa. Miehellä on joissakin piireissä jopa kulttimaineen omaava status, jonka voima ei tästä roolista heikentyisi. Katso Cobra ja Mortal Kombat 2.

Hale Ceasar - Mario Van Peebles
 

Mario on tummista toimintasankareista aikansa parhaita näyttelijöitä. Pääsisi tässäkin tapauksessa luultavasti Oscar-ehdokkaaksi. Hommat hoituvat rutiinilla, kun Van Peebles pääsee irti.

Kenraali Garza - Art Camacho
 

Tämä hupaisa pikkumies sopii paremmin kuin hyvin vittumaisen kenraalin rooliin, kunhan hänet pidetää kaukana taistelukohtausten suunnittelusta. Hienoja repliikkejä ja armottomia tappoja Artille suodaan toistakymmentä. Katso Deadly Bet.

 

 

James Munroe - Christopher Lambert

 

Ranskan versio Eric Robertsista on hihittävä kähisijä Lambert, joka ei jätä tunnelmallisella olemuksellaan ketään kylmäksi. Toiminta on kaksijakoista ja lopun miekkataistelu Barney Rossia vastaan on upeaa katseltavaa. Katso Hunted, Gunmen ja Highlander 1-4.

 

Ninjailua nuorillekin.

Martial-arts elokuvia on tehty runsaasti myös nuoremmalle ikäpolvelle. Jokainen tällainen elokuva on jokseenkin aina hieman riippuvainen jostain aikaisemmasta elokuvasta tai elokuvan aiheesta, sillä onhan teema kaikessa yksinkertaisuudessaan melkein aina sama: Oppia puolustamaan itseään muilta tai itseltänsä. Näiden leffojen taso ei ole kuitenkaan ollut mikään huimaavan korkea, mutta poikkeaviakin tapauksia on.

Monen "aikuisemmankin" leffan inspiraationa on toiminut ihan nykypäiväänkin asti vanha kunnon Karate Kid. Syrjitty nuorukainen saa henkistä ja fyysistä oppia kiusaajiaan vastaan vanhalta ja viisaalta pikkumieheltä. Opetuksen metodit ovat kyseenalaisia, mutta kuitenkin maanläheisiä ja yksinkertaisia asioita. Voima ei ole pääasia. Elokuva sai liudan "turhia" jatko-osia, joista neljäs on selvästi heikoin ja uskottomin tekele. Karate Kid nosti pääosanäyttelijä Ralph Macchion lisäksi ilmoille B-karateleffojen keskisuuria nimiä, kuten Martin Kove ja William Zabka.

Kurkipotkulla kumoon.

Jatko-osa tehtailun kohteeksi joutui myös alkuperäinen 3 Ninjaa. Victor Wong näytteli Japanilaista kolmen lapsen isoisää, jotka aina kesäksi menivät "ninjailemaan" isoisän mökille. Tapahtumiin sotkettiin hieman humoristista rikollisuutta, niin seikkailu oli valmis. Tämänkin elokuvasarjaan jatko-osia kannattaa välttää, sillä homma muuttuu autistisemmaksi yhä enemmän ja enemmän elokuva elokuvalta.

Victor Wong teki pokkanaamalla vielä 3 jatko-osaa.

Tv-sarjasta lähtöisin oleva Power Rangers-leffa sai hypetystä paljon myös valmistumisvuotenaan 1995. Ei TV-sarjan veroinen, mutta kuitenkin suhteellisen toimivaa teineille suunnattua taistelukoreografiaa yhdistettynä pienemmille lapsille suunnattuihin pahvisiin robotteihin, jota hakkaavat toisiansa paskaksi. Jatko-osa sääntö pätee tässäkin tapauksesssa.

Värikästä väkeä nämä Rangerit.

Nuija-ninja reilusti ylipainoinen ninja, jonka taidot ovat samala tasolla älykkyyden kanssa. Tehokkain ase lieneekin loppujen lopuksi suuri sydän ja tilanteellinen tyhmyys. Sopinut aina omaan "kerran vuodessa" listaan, vaikkei tarinallisesti olekaan sieltä fiksuimmasta päästä. Mukana menossa on silti mm. Keith" Cooke ja "China ´O Brien" ja Robin "Mortal Kombat" Shou. Suosittelen.
                                                       
Chris Farley osasi elinaikanaan ainakin ilmeilyn.

Sivuosien liikkuva lihatiski: Matthias Hues

Miltä tuntuu paljastaa öljytty rintakehä puolet pienemmälle vastustajalle, joka todennäköisesti tappaa sinut muutaman kierrepotkun ja moukarilyönnin jälkeen? Vastauksen tietää Saksalaissyntyinen liuhuletti Matthias Hues.

Miehen elokuvaura alkoi saatuaan alunperin Van Dammelle tarkoitetun roolin Corey Yenin Raging Thunder (No retreat No surrender 2) elokuvassa. Ilkeän Venäläisupseerin rooli antoi miehelle uusia roistorooleja lukuisissa B-luokan Martial Arts-filmeissä kuten: Jeff Wincottin Mission of Justice, Sasha Mitchellin Kicboxer II, Lorenzo Lamasin Bounty Tracker ja Michael Worthin Fists of Iron (Enter the Shootfighter). Tunnetuin tulkinta taitaa silti tänä päivänäkin olla Dolph Lundgrenin Dark Angel ( I come in peace) , jossa Hues pääsi puolivakavasti näyttelemään huumediileriä ulkoavaruudesta.

Suurin osa miehen rooleista on ansaittu miehen mittojen puolesta (198cm ja n.125kg). Hues on yleensä elokuvissa Rikollispomon henkivartija/oikea käsi, joka tarjoilee loppupuolella lihaksikasta ja jäykähköä akrobatiaa siihen saakka kunnes elokuvan sankari saa jostain lisäpuhtia kaatamaan lopullisesti tämän valtavan pöllin.

Vaikkei miehen näyttelytaidot ikinä puhjenneet kukkaan ja ura hiipui vielä puolella pienemmäksi 90-luvun lopulla, mies on varteenotettava vastustaja intohimoisissa ja mäiskinnäntäytteisissä elokuvissa. Näiltä LEFFANINJA-LEGENDOILTA Matthias on ottanut turpaan uransa aikana:

- Cynthia Rothrock
- Jeff Wincott
- Lorenzo Lamas
- Loren Avedon                                               
- Dolph Lundgren
- Billy Blanks
- Don "The Dragon" Wilson
- Sasha Mitchell

Jalka voi nousta näyttävästi ilman pallipariakin: Cynthia Rothrock

Ysärinäkin ehtaa kasaria julkaisseen Cynthia Rothrockin rooli martial-arts piireissä tiivistyy pienempien elokuvien ympärille. Aina hieman muiden (miespuolisten) vastanäyttelijöidensä jalkoihin jääneen Cynthian olemassaolo on kuitenkin viuhuva lisä esimerkiksi Usa:n debyytissään: Martial Law. Elokuvan tähtinä puolihimmeästi loistavat myös eräänlaiset vastakappaleet David Carradine ja Chad McQueen.

Elokuvan ainoana naistähtenä olo miesten ympärillä ei ole aina helppoa. Silloin kun sähkörumupukompit eivät paukahtele ja nyrkit eivät taivu viuhahdellen vihollisen koteloon, saksofonimusiikki alkaa pauhata ja elokuvan sankari saa naisen vällyjen väliin. Näin se tässäkin tapauksessa menee, muttei ihan kuitenkaan kamalimmalla mahdollisella tavalla. Tämä naishenkilö on miltei kaikissa elokuvissaan päättäväinen, itsetietoinen ja tarvittaessa jopa epäkorrekti. Kuten myös tällaisten elokuvien kohdeyleisö.

Rothrock on harrastanut monia eri taistelulajeja aina Tang Soo Do:sta Tae Kwon Doon, jotka ovat monivivahteisia ja monipuolisia lajeja. Koreografit eivät omaperäisyydellä ole näitä taitoja usein höydyntäneet, joten taisteluista tulee melko yksipuolisia. Tavaramerkkinä tällä naisella ns. Skorpionipotku, jossa oikea jalka taipuu takakautta aina vastustajan naamaan saakka. Tämän upean liikkeen voi bongata useasta hänen elokuvastaan.

Tämänkin naisen pystyn helposti merkitsemään osaksi klassisempaa old school- mäiskintäporukkaa. Ninjakiintiön saa täyteen tämänkin eukon filmografialla.
Näyttely on yliarvostettua. Näyttäminen aliarvostettua. Jos et osaa näistä kumpaakaan kunnolla, juuri sinä voit olla Leffaninjan seuraava uhri!

 

      

             

Tumma karatevyö, oranssi tukka. Niihin kerran langeta sain.

Voiko Leffaninjan aivojen syvyyksistä löytyä mitään niin periamerikkalaista kuin Chuck Norris? Vastaus on että ei. Tähdet ja raidat koristavat tämän ukkelin filmejä monen monta kertaa. Chuck on ollut minulle (niinkuin myös n.96% maailman väestöstä)  vitsi. Miehen ura alkoi kunniallisissa b-karatetuotannoissa, joka johti mm. Eversti Braddockin ja  Majuri McCoyn saappaisiin. Keskipaksun tuotannon hutilyönnit tulivat silti parhaiten velipoika Aaronin toimesta. Sellaiset elokuvat kuten:  Delta Force 2, Braddock III, Hitman , Sidekicks ja Kyttä ja koira, viestivät jo miehen uran valkokankailla saapuvan kohta päätökseen.
Yksi näistäkin teoksista omanlaiseni Ninjatologian mukaan ansaitsee maininnan ja useita katselukertoja.

Sidekicks kertoo humoristisen tarinan heikosta nuoresta miehestä, joka elää idolinsa (arvatkaa kuka?) kanssa toiminnantäytteistä elämää unimaailman puolella. Koulukiusattu kömpelys saa Karate Kidin tapaan fyysistä kuin henkistäkin ohjausta viisaalta ja pieneltä mieheltä. Jotta homma toteutuisi oikein, tsemppiä ja karvaista kättään tarjoaa aina tarvittaessa pojan sidekick - Mielikuvitus-Chuck. Homman päätteksi unelmat käyvät toteen ja kömpelyskin saa taas vaihteeksi hieman kunnioitusta ja pimpan hajua oikeassakin elämässä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vai onko?

Hommaa ei oteta missään vaiheessa liian vakavasti. Velipoika Aaron ottaa kaiken mahdollisen irti mainostaessaan kaikkea Chuckiin liittyvää heti yli-inhimillisistä karate-taidoista, elämänohjeista ja jopa vanhoista elokuvistaan. Kyseessä on siis 110% Chuckin faneille suunnattu elokuva, joka kertaa miehen aikaisempien elokuvien sankaritekoja/verilöylyjä lapsellisella toteutuksella fanin näkökulmasta. Alun eeppinen Ninja-kohtaus muistuttaa siitä, että ninjojen ei aina tarvitse olla mustia. VHS- nauhurilla tätä helmeä tuli aikanaan  kelailtua edestakaisin 10 kertaa, ennen kuin se täytyi palautta suurine keltaisine kansineen takaisin Videofirma makuuniin. Nyyh.

Samuli-sedän Heittotähti Michael Dudikoff.

80-luvun toimintaelokuvista kun puhutaan, esiin nousee läjä satoja alan nimiä. Moni Action-stara teki tuolloin elokuvadebyyttinsä, nostaen nimensä markkinoille jatko-osia varten. Tästä saamme pääasiassa syyttää/kiittää Israelilaista tuottajaveljeksiä nimeltään Yoram Globus ja Menahem Golania, joilla oli visio: Cannon Films. Tuotantoyhtiö, joka tuottaisi kymmeniä  pienen budjetin elokuvia. Talousvaikeuksista huolimatta, yhtiön B-actionit toivat sellasia nimiä ihmisten tietoisuuteen kuten: Jean Claude Van Damme, Chuck Norris, Charles Bronson, Steve James, Sam Firstenberg, Albert Pyun ja Michael Dudikoff.

Näissä teoksissa jotka tehtailtiin kylmän sodan aikaan, oli aina selkeä sanoma: Amerikkalaisten lippu liuhuisi korkealla ja kommunismia paheksuttaisiin kovin teoin ja ikään kuin finaalina: Ukkoja alkaisi kaatua kuin heinää.

Ala-arvostetuin näistä tähdistä on Michael Dudikoff, joka esitteli itsensä yleisölle hiljaisena ja lihaksettomana USA:n armeijan autokuskina, eli toisin sanoen American Ninjana. Dudikoff esitellään elokuvassa aluksi eräänlaisena anti-ninjana, jonka jalka ei korkeuksia hivo ja muutenkin väkivaltaa vastustavana hyssykkänä. Tässä kohtaa tehdään kuitenkin se perinteinen käänne, joka pakottaa sankarimme tekemään kuperkeikkoja ja viiltoja. Toimintaelokuvien kirous: Nainen. Kumppaniksi kun lupautuu vielä paidoille allerginen ruudinmusta sidekick Jackson, ruohikko alkaa kuoppaantua.

American ninjassa ei ylitetä eikä aliteta laadun kynnystä, vaan niistä pamautetaan kieli poskessa läpi savun peittämänä ja miekat tylsinä. Dudikoff ei ymmärretysti tee hidastettuja helikopteripotkuja, vaan pistää pokkanaamalla miekkaa milloin mihinkin elimeen. Paljon. Vittuun sellaiset laatuvaatimukset. Tällaisissa elokuvissa määrä korvaa laadun.

Tämä lapsuuden helmi laittoi aikanaan meikäläisen pukemaan mustaa hupparia ja kauluria ylle, tuhoamaan armottoman määrän hyvää suomalaista puuta miekkoja väsäten. Viimeisimpänä muttei vähäisempänä, hakkaamaan niillä kahta sisarustani. Olkaa hyvä, eikun siis anteeksi, rakkaat siskot.