Karateukot leikkauspöydällä: Videolaki 1987-2001

Väkivallan sensuuri kauhu- ja toimintaelokuvissa VHS-aikaan iski pahimpaan mahdolliseen väliin: Videovuokrauksen määrä oli kasvussa, teatterin suosio taas laskussa. Pääpaino oli tietenkin kauhuelokuvissa, mutta myös mäiskintäpainotteiset toimintaelokuvien suurkuluttajat saivat saksista myös oman osansa. Videokaraten puolesta tämä oli isku liian paljosta potkimisesta roikkuville munapusseille. Tuoreimmat tulokkaat, kuten Van Damme ja Seagal vasta kun tekivät tuloaan markkinoille. Kaapeli,-televisiokanavat ja piratismi kuitenkin olivat katsojan puolella hädän hetkellä.

Elokuva on yksi taiteen laji, joka tulisi näyttää yleisölle omassa muodossaan, herättäen  erilaisia tunteita katsojassa. Enpä ole koskaan kuitenkaan nähnyt taideteosta, josta olisi puukolla leikattu pois näyttävimmät kädenjäljet. On otettava huomioon, että vaikka elokuvien sensurointia seliteltiin lapsensuojelullisilla syillä, on kuitenkin selvää, että kyse oli myös aikuissensuurista. Miksi helvetissä muuten K-18 elokuvat olisivat kiellettyjä Suomessa kokonaan?

Pahamaineisin levittäjä lienee Showtime, jonka toimintaelokuvista syötiin sisältöä parhaimmillaan kestoon nähden melkein neljännes vuosien 88-92 välisenä "kriittisenä" aikana. Cannon Groupin videotykit, kuten American Ninjat, Bloodsport, Suoraa Toimintaa, Lupa Tappaa yms. olivat käytännössä pilalle leikattuja.

Warner Home Videon leikkaukset koskivat väkivaltaisimmillaan olevaa Steven Seagalia, jonka elokuvat Vaikeasti tapettava, Kaappaus merellä ja Vaarallisella alueella, saivat saksia myös oikein kunnolla osakseen.

Mainittavia teoksia on satoja, joten äsken mainitut esimerkit olivat vain osa suureempaa totuutta,

Vaikka Ninja-ja karate-elokuvien keskeinen sisältö jäikin vaisuksi, Suomen kansa ei voinut vastustaa niitä. Vahvin houkutin varmasti oli erittäin graafisissa ja välillä jopa naurettavan ylilyödyissä kansitaiteissa ja niihin kirjoitetuissa juonikuvauksissa, jotka olivat joko totta tai tarua.

Nykyaikana, kun fyysinen videovuokraus on käytännöllisesti katsoen kuollut ja erilaiset streemauspalvelut ovat ottaneet vallan, on ilo huomata että Suomessa on olemassa vahva keräilijäkunta joka yrittää taata, että vielä yksi ikäpolvi näkisi VHS-kasettien nousun ja mahdollisen tuhon.


 Kun kerran aikanaan puhuttiin väkivaltaviihteestä, tuliko kenelläkään päättäjällä mieleen lainkaan semmoinen seikka, että fiktiivinen väkivalta ei ole väkivaltaa ollenkaan? Entiset ja nykyiset kulttuuriministerit, jotka poraavat väkivaltaviihteestä: Haistakaa vitun pitkä paska!